End of stay

Tappelu Rubenin kanssa
Paraparaumu College vs. Kapiti College

Koulu on nyt ohi. Minun viimeinen AFS leirini on nyt ohi. Leirilla me kaikki tiedettiin mita tulle tapahtumaan. Tavataan toisemme, syodaan paljon, jutellaan orientaatio ryhmissa, tehdaan joitain hauskoja aktivitteetteja, valvotaan, nauretaan, ollaan vasyneita ja lahdetaan. Kaikki niin tuttua, paitmutta viimeisen merkitys eri. Koska ei ole takuuta jos nahdaan toisemme enaa. Me Wellingtonians nahdaan toisemme viela, se on varmaa. Opiskelijat jotka asuu Taranaki alueella tai muualla, niita en enaa valtamatta naa.

Ma muistan mun Mid stay leirin, jolla kaikki End of Staylaiset itki ja itki ja itki. Me ei itketty. Me naurettiin ja sanottiin “Seeya!”. Miksi? Musta tuntuu etta kukaan ei ole viela valmis sanomaan hyvasteja. Me vasta aletaan miettia lahtemista. Valtellaan sita faktaa, etta me ollaan lahdossa. Tai vaan pidetaan kiinni siita etta me nahdaan viela toisemme.

 Mutta ei naille ihanille ihmisille haluaisikaan hyvasteja sanoa :D <3

Kesa on tulossa ja rannallekin on paassyt :)

11/11/11 kello 11:11 Tein toivomuksen ja paiva oli muutenkin hauska, mentiin Sassyn kanssa rannalle.

Olen ottanut rennosti kavereiden kanssa mutta myos pitanyt itseni kiiresena :)

Taa taitaa olla oudoin postaus jonka oon tehnyt koska mulla ei oo varsinaisesti mitaan sanottavaa. Olen viela kokoomassa ajatuksiani kaikesta. Yritan nauttia NZ;ista ja valmistautua lahtemaan samalla aikaa, mika on vahan problemmallista, mutta minkas teet :D <3

Love ya heaps <3